Sinun rakkaustarinasi on muistamisen arvoinen.

Häät ovat muisto, joka säilyy koko elämän. Se on tapahtuma, jota tulette muistelemaan ilolla ja lämmöllä vaikka pienet yksityiskohdat saattavatkin ajan myötä hämärtyä kuvista ne aina muistuu mieleen, Vaaditaan ammattitaitoinen ja reipas häävalokuvaaja, että saatte tallennettua hääpäivänne kaikkine hetkineen. Tarvitaan siis valokuvaaja, joka tallentaa erityisen päivän ja joka pitää huolta siitä, että saatte juuri ne hääkuvat joista olette aina unelmoineet. Olen kuvannut useita kymmeniä häitä, joten kokemusta häistä löytyy.


Vuosien saatossa yhdeksi rakkaimmista keikoista ovat muodostuneet häät - nuo juhlista onnellisimmat Pidän häiden kuvaamisesta suunnattomasti, ja on suuri kunnia saada toimia valokuvaajana kahden ihmisen elämän yksissä tärkeimmistä juhlista. Tahdon kuvissani vangita sen käsin kosketeltavan tunnelman ja ilon, mikä juhlissa vallitsee ja antaa hääparille mahdollisuuden kuvien muodossa palata noihin tunnelmiin koko loppuelämänsä ajan, uudelleen ja uudelleen.



HÄÄPÄIVÄ ON USEIN TÄRKEIMPIÄ PÄIVIÄ IHMISEN ELÄMÄSSÄ, SIIHEN SATSATAAN JA SEN HALUTAAN OLEVAN TÄYDELLINEN. KUITENKIN TÄYDELLISESTÄKIN HÄÄPÄIVÄSTÄ JÄÄ VAIN MUISTOT – JA VALOKUVAT! SIISPÄ MUISTATHAN ETTÄ, MONEN KUVAAJAN KESÄLAUANTAIT VARATAAN JO EDELLISENÄ TALVENA, JOTEN SITOVA VARAUS ON SYYTÄ TEHDÄ AJOISSA.

Häät ovat muisto, joka säilyy koko elämän. Se on tapahtuma, jota tulette muistelemaan ilolla ja lämmöllä vaikka pienet yksityiskohdat saattavatkin ajan myötä hämärtyä. Kuvista ne aina muistuu mieleen, siksi reipasotteinen ja nopeasti reagoiva kuvaaja on hyvä valinta.

Mitä kuuluu hääkuvaukseen?

Hääkuvaukseeni kuuluu useita kuvia, ja saatte monipuolisesti kauniita kuvamuistoja tärkeästä päivästänne.

Päivään mahtuu niin paljon pieniä ohikiitäviä hetkiä, joita ikuistaa, niin että niistä yksikään unohtuisi. Kuvauksiini kuuluu siis kaikki kuvat.

Kuvilla kerron tarinanne uudelleen ja uudelleen. 


Hääpäivä on ainutlaatuinen ja sen tallentaminen kestäväksi muistoksi kokonaisuudessaan on päätös joka kannattaa tehdä tarpeeksi ajoissa, yleensä kuvaan koko päivän (max 6h) kakunleikkaamiseen ja tanssiin asti


Koska varaan kuvaajan?


Hyvissä ajoin liikkeellä oleminen on keskeistä taitavan valokuvaajan saamisessa – Mikäli suunnittelette menevänne naimisiin keväällä/kesällä, on hyvä ajatus alkaa etsiä valokuvaajaa jo suunnitteluvaiheen alussa. Huippusesongin aika on touko-syyskuussa, ja tuolloin valokuvaajat varataan todella hyvissä ajoin. Jos päätätte järjestää häänne talvisesongin aikaan, on teillä myös suurempi mahdollisuus löytää vapaita valokuvaajia – mutta olkaa silti hyvissä ajoin liikkeellä.



Jokaiseen pakettiin kuuluu yksi fineArt print (a5 kokonen )


HääPaketti 1

Vihkiminen ja potretit 1 Potrettien  valokuvaus Vihkimisen dokumentaarinen valokuvaus Digitaaliset kuvatiedostot, kaikki kuvat (kuvat sisältää vihkimisen ja potretit hääparista)

My believe is that every person should be framed in the moments they’ve felt the most loved and cared for.

Onni Hääpaketti

Vihkiminen ja potretit 2

(Eli myös kaasot ja bestmanit mukaan) Dokumentaarinen hääkuvaus: potretit, vihkiminen, hääjuhlaa. Aika max n.4h Digitaaliset kuvatiedostot, kaikki kuvat

Koko päivän dokumentaarinen kuvaus

Koko päivän dokumentaarinen hääkuvaus:

first look, potretit, vihkiminen, hääjuhla Digitaaliset kuvatiedostot, kaikki kuvat kuuluvat luonnollisesti myös tähän pakettiin

mm. kakunleikkaukset, häätanssit jne kuvaus max n6-8h

KYSY ROHKEASTI LISÄÄ

Kuvia ja tunnelmaa

Videokuvaaja mukaan??


Minulla oli viimekesänä mukana hyvin taitava ihana videokuvaaja tuomas kanerva, ikuistamassa kanssani elämän yhtä tärkeimpää päivää, alla linkki videoon, käy ihmeessä katsomassa ja kysele jos kiinnostuit.