“THE CAMERA IS THE EYE OF HISTORY.” — MATHEW BRADY
Luethan tämän sivun huolella <3
Valmistautuminen kuvaukseen.
Hyvissä ajoin kannattaa miettiä kuvauksen vaatetus, mahdollinen kampaajakäynti tai esim. halutessasi kynsien ja/tai ripsien laitto. Kynnet on hyvä olla siistit kuvaukseen tullessa, koska myös kädet näkyvät kuvissa. Miehien on hyvä muistaa ottaa myös kännykkä ja avaimet taskusta
Huomio myös lasten kynnet, vanhat kuluneet kynsilakat kannattaa poistaa ennen kuvausta. Mieti etukäteen toiveitasi kuvauksen suhteen ja kerro toiveistasi minulle. Kerro myös mikäli on jotain erityistä mitä tulisi huomioida sinusta/perheestäsi kuvauksessa.
Peruutusehdot
Miljöökuvauksissa on aina säävaraus.
Mahdollisesta kuvausajankohdan siirrosta tai perumisesta sovitaan ennen sovittua kuvausajankohtaa.
Olethan kuvauspaikalla ajoissa, sillä myöhästyminen vähentää kuvausaikaa, jotta kuvaaja voi palvella seuraavia asiakkaitaan ajallaan.
Mikäli joudut perumaan kuvausajan, teethän sen ajoissa. Asiakkaalla on oikeus peruuttaa kuvaus kirjallisesti 24h ennen kuvausaikaa. Muistathan kuitenkin , että valokuvaaja on varannut sinulle ajan siksi päiväksi ja saattanut myydä eioota muille. Toivonkin että pelkästään huono tukkapäivä ei ole syy kuvauksesi peruuttamiseen. Myös studiolla on muita valokuvaajia , samalla menee heiltä mahdollisesti kuvausaikaa.
Perumatta jääneestä ajasta peritään 50% kuvauksen hinnasta. Sairastapauksen tai loukkaantumisen takia valokuvaus siirretään toiseen ajankohtaan.
Kuvien säilytys
Valokuvaaja on velvollinen huolehtimaan kuvien huolellisesta varmuuskopioinnista kuvaus- ja kuvankäsittelyvaiheen ajan. Varmuuskopiointivelvollisuus päättyy
Vaatetus
Pukeutuminen kuvauksessa saattaa mietityttää ennen kuvausta. Minä suosin neutraaleja ja luonnollisia värejä.
Lämpimät ja vaaleat sävyt toimivat hyvin kuvauksessa, mutta tärkeintä on, että vaatteet tuntuvat hyvältä ja omalta.
Printti- ja kovin räikeitä kuvioita kannattaa välttää, jotta ne eivät vie huomiota kuvattavalta.
Mikäli teitä on useampi kuvattava, miettikää vaatteiden sävyt yhteensopiviksi. Kuvaukseen voi ottaa useammankin vaatevaihtoehdon mukaan.
Studiolta löytyy myös lainavaatteita, jotka ovat veloituksetta käytettävissä kuvaukseen.
Kuvauspäivänä
Etenkin lasten kohdalla kannattaa ruokailut ja unet ajoittaa sopivasti, ettei lapsi ole väsynyt ja nälkäinen kuvaushetkellä. Lasten kasvot on hyvä puhdistaa ennen kuvausta. Myös kuvauksen aikana.
Ethän tule kuvaukseen kipeänä. Sairastapauksissa kuvauksen voi siirtää lyhyelläkin varoitusajalla, niin sinun kuin minunkin puoleltani. Pesethän kätesi tullessasi studiolle. Wc löytyy studion läheisyydestä.
Kuvaustyylini
Toivon että olet nähnyt aikaisempia töitäni ja tutustunut portfoliooni, mutta hyväksyt sen, että kuvaustyylini voi muuttua ajan kuluessa tai olosuhteiden takia. (valaistus, ilma, vuodenaika jne) En lupaa, että kuvat ovat tyyliltään aina samanlaisia kuin aiemmat kuvani, pääsääntöisesti kuitenkin paljon samantapaisia mitä näet sivuillani tällä hetkellä.
Päätän kuvien taiteellisen tyylin vallitsevien olosuhteiden ja oman harkintani mukaisesti. Jokainen kuvaus on on ainutkertainen johon vaikuttaa useat eri seikat.
Studio:
Studio on vaalea sävyiltään, lukuunottamatta muutamaa eriväristä taustaa joita tarvittaessa tietenkin käytetään. Jos toivot jotain erilaista sävyä ja väriä kuviisi, meiltä löytyy edelleen bambaruohoa ja joitain pieniä kuivakukka-asetelmia. Voit halutessasi tuoda kukkia tai muuta "väriä" kuvaukseen. Voimme yhdessä miettiä mikä olisi aiheeseen sopiva ja värivalinta voidaankin tehdä yhdessä. On hyvä kertoa tarkasti mitä toivot. Ei tule väärinymmärryksiä, ja saadaan mieleisesi kuvat.
Studiosta on tulossa enemmän kuvia tänne mutta kysy jos haluat tietää enemmän ennen kuvien tuloa.
Kuvaajan työrauha
Vanhemmat ovat vastuussa lapsista ja lemmikeistä kuvauksen aikana sekä mahdollisesta kuvaajan omaisuudelle aiheutuneesta vahingosta. Kuvaaja keskittyy kuvaamiseen, eikä pysty seuraamaan samalla mitä taustalla tapahtuu.
VARAAMALLA KUVAUKSEN, HYVÄKSYT KUVAUSEHDOT



Ihana valoisa studio on Tuomelan koululla, Hämeenkylässä. tilassa toimii kaksi muutakin kuvaajaa.
Kaksi kollegaani ovat ihanat pikkuserkkuni Pinja ja siskoni Leena
Olemme kaikki omaa sukua Wariksia,
siksi studio sai nimekseen Wariksentupa
Nimi sittemmin on vaihtunut uuden studion myötä lyhyeksi ja ytimekkääksi Studio W
Vanhan koulun ihana ympäristö tarjoaa mahdollisuudet myös ulkokuvauksiin.
Kun käännyt koulun pihaan, jatka kahden rakennuksen välistä sisäpihalle ja käänny oikealle.
Pihalla on lasten leikkipaikka, joten keinu ja leikkikuvatkin mahdollisia. Parkkitilaa on pihalla runsaasti.
Ovessa lukee Studio W
Seinässä ovikello
